Piirihallituksen huhtikuun kokoukseen mahtui onnitteluja, piirileiriä ja joulukampanjaa

 

Piirihallituksen huhtikuun kokous pidettiin Lahdessa Kallentalolla. Esityslistalle oli jälleen kerran kertynyt useita mielenkiintoisia ja tärkeitä asioita. Kokous aloitettiin tärkeimmästä: Iloitsimme ja onnittelimme piirin varajohtaja Annia vuoden toimivan partiojohtaja – apurahan saamisen johdosta. Onnea vielä kerran Annille!

Kokouksen aluksi saimme vieraita Ilves2019 piirileirin johdosta. Jaakko Honkala ja Jari Nisula esittelivät meille piirileirin tilannekatsauksen, jonka painopisteenä oli tällä kertaa erityisesti budjettivalmistelu. Asiaan liittyvässä keskustelussa korostettiin sitä, että piirileiriä tehdään lippukunnille. Kaikkien yhteinen tahtotila on, että osallistuminen leirille tulee olla lippukunnille mahdollisimman helppoa ja mutkatonta. Pohdiskelimme useasta näkökulmasta myös leirimaksun suuruutta ja kommentoimme suunnitelmia leirin stipendirahaston rakentumisesta. Lopullinen leirimaksun suuruus päätetään piirihallituksessa syksyllä 2018.

Kaikkia meitä kiinnostaa myös, miltä piirileiri tulee näyttämään? Millainen on tulevan Ilveksen logo ja minkälainen on leirin visuaalinen ilme? Vastauksen näemme leirinjohtaja Jaakon mukaan aivan tuota pikaa.

Muistutus vielä tässä yhteydessä, että piirileirin mestarihaku on käynnissä parhaillaan. Kaikki päällikköpestiä pohdiskelevat liikkeelle NYT! Ks. lisää: www.ilves19.fi/pestit.

Kokousajasta ison osan lohkaisi tällä kertaa toiminnanalojen kuulumiset. Kuulumisia oli lippukuntatuella, viestinnällä, koulutuksella, ohjelmalla, piirin johdolla sekä toimistolla paljon, koska käsittelyssä oli normitoiminnan lisäksi myös laajennettujen valiokuntien asiat. Keskustelua herätti lippukuntatuen asioiden kohdalla esimerkiksi lippukuntien osallistumisen mahdollistaminen syksyn Johtotähti tapahtumaan. Teimme päätöksiä myös syyskokouksen yhteydessä järjestettävään ”Hyvä Johtajuus” –seminaariin liittyen. Suunnitteilla on seminaari, jota ei kannata jättää väliin!

Kokouksessa tehtiin myös iso nippu erilaisia hallinnollisia päätöksiä: Päätettiin KV-apurahojen jakamisesta 13 nuorelle. Hyväksyttiin Hämeen Partiosäätiön toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017. Päätettiin hyväksyä Hämeen Partiopiirin lippukuntarekisteriin uusi hämeenlinnalainen lippukunta Wanajan Ilvekset. Päätettiin käynnistää Ilves19 projektipäällikön rekrytointi.

Piirihallitus myös hyväksyi Lahden ja Heinolan alueiden yhdistymisen. Uuden alueen nimeksi tuli Päijät-Hämeen alue.

Pitkä kokous päättyi varsin jouluisiin tunnelmiin. Piirihallituksessa käsiteltävien asioiden monipuolisuutta kuvaa hyvin se, että näin huhtikuussa puhuttiin jo jouluasioista! Päätimme tehdä SP:lle normikokoisen, eli 54 000 kpl:n adventtikalenteritilauksen tämän vuoden myyntiä varten. Siinäpä sitä taas tavoitetta tämän vuoden loppupuolelle.

 

Blogin kokouksen asioista kirjoitti

Johanna Kalliomaa

Lippukuntatuen ministeri

Lähteen Vartijat

Lahti